Klikkaa Smartumin sivustolle Top bar icon a0959d54d92197ed4e79ef43d3978da1984be5fa6f6809ff14908a4cc92f9ec1 Top bar logo 53b61cbb6b854e6ec59fdf3d3482a6f5647563cea0ec3044d53a631d3e3bbc39
Blogit

Astu Stageen

Aitoa asiaa hyvinvoinnista. Seuraa, osallistu, innostu, bloggaa ja rokkaa. Tarkkaile katsomosta tai nouse itse lavalle!

3 tärkeää asiaa, jotka aikuinen voi oppia lapsilta

Kahden alle kouluikäisen lapsen isänä olen huomannut kuinka usein ja voimakkaasti vanhemman roolissani "joudun" kieltämään heidät tekemään asioita omilla ehdoilla.

Emme anna lapsille mahdollisuutta oppia epäonnistumisen kautta

"Näin ei voi tehdä!" huudan usein. Onneksi lapset eivät koskaan näihin kommenteihin lannistu. Leikkivät kuuroja ja yrittävät omalla tavalla uudestaan ja uudestaan kunnes toteavat itse, onko lopputulos odotusten mukainen. Usein saavat kieltämisestä kunnon raivokohtauksen. Harvemmin kyselevät miksi ei näin saa tehdä. Vanhemman puuttumiseen lasten toimintaan löytyy useimmiten perusteltu syy (turvallisuus on No 1), mutta joskus on pakko myöntää, etteivät perustelut löydy muualta kuin omasta kasvatuksesta tai kulttuurista. Ei vaan anneta lasten oppia epäonnistumisen kautta, ja valitettavan usein sama kaava toistuu myös aikuisena työelämässä.

Ihmisillä on tapana asettaa monia rajoja ympärillään ja mielessään luodakseen turvallisen ympäristön. Jos nämä viitekehykset helpottavat monessa arkitilanteissa päätöksen tekoja, ne myös rajoittavat meidän kyky ajatella ympäristöä laajasti muiden ihmisten näkökulmasta. Pahimmillaan ne estävät meitä tekemästä uusia asioita.

Lasten kyky ja tahto haastaa asetetut rajat on ihailtava

Lasten kyky ja tahto haastaa asetetut rajat on ihailtava. Ilman sitä he eivät oppisi uusia taitoja eikä uskaltaisi käyttää niitä jotka jo hallitsevat. Sekä aikuisten ihmisten että organisaatioiden on syytä ottaa siitä mallia.

Minun kokemuksen pohjilta voin vahvistaa, että näistä rohkeista kokeiluista tulee usein elämän parhaat opetukset. Ne on kullan arvosia ja avaavat mielen uusille horisonteille.

Tässä elävä esimerkki: Viime kesänä vein 5-vuotiaan poikani onkimaan ja minulla oli tietenkin paljon neuvoja jaettava hänelle. Ei niin, että minulla olisi laajaa kokemusta alalta, mutta aikuisena ihmisenä minulla oli sentään viisautta. Ensimmäinen taistelu käytiin onkimisvälineistä koska pojan mielestä pilkki olisi paljon parempi kuin tavallinen pitkä onkivapa. Sain hänet joten kuten vakuutettua, että pysymme paremmin piilossa kaloilta käyttämällä pidempi onkivapa. Mato koukkuun ja onkimaan! "Kyllähän kala nappaa jos on tarpeeksi kärsivällinen ja hiljaa", "joo, joo, tiedän sen jo!" vastaa poika.

Mutta kun kala ei ymmärrä tarttua koukkuun alle minuutin, niin pitää toimia. Ja näin poika kehittää oma onkimistekniikka. Koukku vedetään ylös vedestä ja alas veteen, ylös ja alas, hetkeksi rauhoituu ja taas uudestaan. Oliko muuten mato hyvin kiinni koukussa? Vapa ylös ja alas. Onko liian syvällä? Ylös ja alas. Nyt on koho liian lähellä laituria. Siima heiluu ilmassa kuin heinä tuulessa! Rupean huutamaan samalla kun suojaudun ja selitän kuinka tällä teknikalla ei varmuudella saada yhtä kalaa. Ja naps! ensimmäinen kala jää kiinni. "Noh, tuuria tämä oli" ajattelen. Kala pois koukusta, uusi mato koukkuun, ja nopeasti suojaan. Kalaa rupea tartumaan koukkuun siihen tahtiin, että poika hermostuu kun kalan irrottamiseen ja madon kiinnittämiseen menee liian paljon aikaa. Otetaan siis toinen onki käyttöön!

Lopussa kymmenien ahvenien, särkien ja muikkujen lisäksi poika onnistuu nappaamaan jopa kunnon kokoisen lahnan. Nöyrä tunnustus: 15 vuoden aikana Suomessa asuneena en ole koska saanut lahnaa ko. järvestä!

Mitä tästä tarinasta aikuinen mies on oppinut lapseltaan? 3 tärkeää asiaa:

  1. Ole utelias ja uskalla kokeilla uusia asioita omalla tavalla.
  2. Taistele väsymättömästi asioista joihin uskot.
  3. Opi kokeiluista eikä vain onnistumisista

Vanhoja viisaita ihmisiä ei aina kannata kuunella!

PS: Minulle tämä blogikirjoitus (vieraalla kielellä) on yksi lisää näistä hulluista kokeiluista. Tavoite ei ollut täydellinen suoritus vaan kokeilla jotain uutta. Yksi haaste suoritettu ennen seuraavaa!

Nicolas

Lue myös nämä