Klikkaa Smartumin sivustolle Top bar icon a0959d54d92197ed4e79ef43d3978da1984be5fa6f6809ff14908a4cc92f9ec1 Top bar logo 53b61cbb6b854e6ec59fdf3d3482a6f5647563cea0ec3044d53a631d3e3bbc39
Blogit

Astu Stageen

Aitoa asiaa hyvinvoinnista. Seuraa, osallistu, innostu, bloggaa ja rokkaa. Tarkkaile katsomosta tai nouse itse lavalle!

Elämä on

Tämä kulunut lausahdus tuli mieleeni pyyhkiessäni yöllisen vatsataudin rippeitä suupielistäni. Niin se vain on. Elämä on. Se on täynnä kauneutta, ihmeellisyyttä ja yllätyksellisyyttä, välillä epävarmuutta ja kasvukipujakin.

Olen vihdoin päässyt pitkän sairausloman jälkeen aloittamaan työt. Elämä tuntuu taas erilaiselta, ihmeelliseltä. Työ tuo pitkän sairastamisen jälkeen elämään uudenlaista haastetta ja intoa. Työkavereilla elämä jatkui silloinkin, kun itse vietin puoli vuotta kotona sairastaen. On aika kiriä tämä aika umpeen, päästä mukaan menoon ja meininkiin. Ihastua arjen kauneuteen. Helppoa se ei ole, mutta sitäkin mukavampaa. Arki pitää pystyssä.

Pelkäsin ennen töiden aloittamista kahta asiaa: kuinka jaksan hoitojen (jotka jatkuvat vieläkin) aiheuttaman väsymyksen ja kuvittelevatko työkaverini, että olen taas heti ihan sama Anne kuin ennenkin. Että pitääkö minun aina jaksaa.

Mitä jos en jaksakaan? Jos ei hymyilytä, vaikka hoidot ovat loppusuoralla ja pitäisi olla kaiken järjen mukaan onnellinen? Mitä jos positiiviseen kommenttiin "hienoa, hoidot ovat kohta ohi" tekisikin mieli tiuskia jotain kiukkuista vastaukseksi? Kerronko, että henkinen prosessini on vasta alussa vai nyökyttelenkö vain kuuliaisesti mukana?

Onneksi työkaverini ovat kannustavia ja ymmärtäväisiä, silloinkin kun olen ihan pihalla. Olen hoidoista väsynyt, mutta se ei haittaa. Teen lyhyempää päivää ja palaan täyteen vauhtiin vähitellen. Jokainen tuntuu tiedostavan, että olen vasta toipumassa ja antaa minulle aikaa sopeutua rauhassa. Yllätyksekseni jaksan välillä ihan hyvin, päivän kerrallaan.

En ole enää pelkkä potilas eikä elämäni ole fyysisesti ainoastaan päivästä toiseen selviytymistä. Olen taas inhimillinen ihminen. Osaan onneksi epänormaalin olotilan jälkeen elää normaalia elämää. Riitelen, mokaan, pyydän anteeksi, uskon, toivon ja uppoan arjen askareisiin. Osaan yhä edelleen kitistä kuinka sotkuista kotona on, jaksamatta itse tarttua luutun varteen. Osaan kiukustua pojilleni. Osaan vieläkin leikkiä. Osaan tehdä retkiä vaikkapa omalle parvekkeelle. Osaan ja uskallan elää.

Ihan vielä en kuitenkaan osaa luottaa kunnolla kehooni. Siinä suhteessa sairastamisen aiheuttamat henkiset vammat ovat mittavia. Uskon kuitenkin, että senkin aika tulee vielä. Epävarmuuden sietämiseen luultavasti tottuu. Kasvukivut kuuluvat asiaan.

Nyt opettelen elämään uuden minäni kanssa. Uusi minä ei enää luota elämän jatkumiseen sokeasti, vaan yrittää elää päivän kerrallaan. Uusi minä on fyysisesti erilainen. Uusi minä näkee elämän hiukan eri tavalla kuin aiemmin, mutta on sopivasti yhtä hullu kuin ennenkin.

Uuden minäni hiuksetkin kasvavat taas vähitellen. Voin mielestäni ihan hyvin alkaa, jo puoli vuotta etukäteen, suunnittelemaan uutta väriä ja kampausta. Se on naisena olemisen perusoikeus ja siitä aion pitää kiinni.

Anne

Lue myös nämä