Klikkaa Smartumin sivustolle Top bar icon a0959d54d92197ed4e79ef43d3978da1984be5fa6f6809ff14908a4cc92f9ec1 Top bar logo 53b61cbb6b854e6ec59fdf3d3482a6f5647563cea0ec3044d53a631d3e3bbc39
Blogit

Astu Stageen

Aitoa asiaa hyvinvoinnista. Seuraa, osallistu, innostu, bloggaa ja rokkaa. Tarkkaile katsomosta tai nouse itse lavalle!

Laihduttaminen ja minäkuva.

En tiedä onko kukaan aikasemmin puhunut tästä aiheestä täällä Stagen puolella ollenkaan. Aihe on kuitenkin mielestäni tärkeä, etenki painonpudottajille. Itse en osannut nimittäin varautua siihen, että painonpudotus voi tuoda mukanaan myös tämmöisiä ajatuksia.

Mun elämäntaparemontin aloituksesta tulee tänä kesänä kuluneeksi tasan vuosi. Pakostakin sitä miettii, että kuinka huikea suoritus itsellään on takana. Miettii myös sitä epätodelliselta tuntuvaa asiaa, että mie oikeasti pystyin siihen. Niin monta epäonnistumista on takanapäin. Olen erittäin ylpeä itsestäni. Olen kuitenkin huomannut sen, että mun pää ei ole pysynyt yhtään mukana laihdutustahdissa. Ajattelen edelleen itseni hyvin isona ihmisenä.

Mun kaikki ajatuksen itsestäni ovat lähestulkoon samanlaisia, kuin silloin kun olin vielä montakymmentä kiloa isompi. Kun lähden vaateostoksille, en vieläkään uskalla mennä pukukoppiin sovittamaan vanhojen traumojen takia. Mielessäni ajattelen, että koko XL ei varmasti mahdu päälleni, enkä halua tulla kopista ulos silmät punasena muiden töllätessä. Olenko niin säälittävä kun en mahdu edes kokoon XL? Rakastan yli kaiken uimista, mutten sitä hetkeä kun mun pitää vauhdilla kipittää suihkusta altaaseen, ettei kukaan näe höllyviä reisiäni. Vaikkei ne varmasti kiinnosta yhtään ainoata kanssauimaria, olen silti varma että kaikki kohdistaa katseensa suoraan niihin. Kaupassa kun lataan ostosksiani liukuhihnalle olen varma, että myyjä ajattelee ettei mun pitäisi ostaa lauantai-illan karkkipussia.

Kun aamulla vaihdan vaatteita, monesti mallaan itseäni peilistä todeten, että ekaa kertaa koko elämässäni olen jopa tyytyväinen kropaani. Tietysti vikoja löytyy minustakin ja en siltikkään ole täysin tyytyväinen painooni. Mutta miksi etsiä itsestään aina vain niitä vikoja? Miksi pitää kiinnittää huomio ainoastaan niihin kohtiin, jonka toivoisi muuttuvan omassa kehossa? Tiedän todellakin, etten ole ainoa joka etsii vain vikoja itsestään.

Huolimatta siitä, että olen opetellut rakastamaan kehoani, en silti pääse aina ajatuksistani eroon. Ne eivät ole ihan samanlaisia vaan muuttaneet hieman muotoaan.

Välillä ajattelen, että mun on pakko liikkua kuin hullu etten liho takaisin. Tottakai suurin osa siitä liikkumisesta tuo mulle hyvää oloa ja endorfiinipöhnää, mutta välillä raahaan itseni salille väkisin sen pelossa, että nyt lihoan jos en mene. Jos en työvuorojen takia pääse aamulenkilleni, olen varma että olen taas lihonnut. Aina kun syön herkkuja olen varma, että paisun kuin pullataikina. Taas kerran järjellä tiedän, ettei niin tule tapahtumaan. Mutta en saa sitä kiinni päähäni. Ajattelen edelleen, että olen lihava. Mulla on pakonomainen tarve verrata keskenään kuvia, joissa olen lihavimmillani ja sitten nykyään. Ihan vaan sen takia, että näen että se muutos on oikeasti tapahtunut. Pienin askelin olen opetellut muuttamaan ajatusmaailmaani. Se on tuottanut jopa tulosta ! Pikkuhiljaa tyhjänpäiväiset ajatukset siirtyvät ja tilalle tulee maalaisjärki. 

Minäkuvan muuttaminen vaatii opettelua, jota työstän kokoajan. Silti kaikista hienoin asia koko projektissani on ollut se, että olen oikeasti oppinut rakastamaan kehoani.

Lue myös nämä