Klikkaa Smartumin sivustolle Top bar icon a0959d54d92197ed4e79ef43d3978da1984be5fa6f6809ff14908a4cc92f9ec1 Top bar logo 53b61cbb6b854e6ec59fdf3d3482a6f5647563cea0ec3044d53a631d3e3bbc39
Blogit

Astu Stageen

Aitoa asiaa hyvinvoinnista. Seuraa, osallistu, innostu, bloggaa ja rokkaa. Tarkkaile katsomosta tai nouse itse lavalle!

Liikunnan riemua

Nyt eletään taas sitä aikaa vuodesta, jolloin uuden vuoden lupaukset on tehty ja on aika alkaa lunastamaan niitä. Joku lupasi olla kiroilematta, toinen aloitti karkkilakon ja kolmas lupasi elää säästeliämmin. Oletko sinä yksi niistä lupailijoista, joka vannoi, että vuosi 2016 on uuden aktiivisen ja terveellisen elämän vuosi?

Niin minäkin olin viime vuonna. Kuin myös sitä edeltävällä ja sitäkin edeltävällä. Viime vuosi oli kuitenkin siitä merkityksellinen, että vihdoin se onnistui. En kuitenkaan ottanut itseäni niskasta kiinni vielä tammikuussa, enkä edes helmikuussa. Vaan vasta elokuussa. Mutta hei parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Nyt mulla on takanani reilu puoli vuotta täysin uutta ja aktiivista elämää. Enkä ole ikinä voinut näin hyvin. Kropassa ja omassa jaksamisessa huomaa kyllä välittömästi sen, että arki-illat ei mene toinen toisensa perään sohvalla makoillessa ja sen, että kroppa käy puhtaalla ja terveellisellä ruualla. Oli tosi vapauttavaa kun ensimmäisen kerran alko tajuamaan, että omassa kropassa viihtyy ja siinä on hyvä olla. Tottakai mullaki on edelleen matkaa vielä jäljellä kohti isoa habaa ja rautaista kuntoa, mutta tämä koko treenaaminen ja terveellinen ravinto eivät tunnu enää miltään urakalta. Ne on mulle jo täysin itseestäänselviä. Vähän niinkuin nukkuminen tai töissä käyminen. En halua kokoajan keskittyä siihen, mitä mun "pitäisi" vielä saavuttaa. Haluan keskittyä tähän hetkeen, mennä eteenpäin kuukausi kerrallaan ja iloita jokaisesta uudesta menetetystä kilosta sekä hyvin menneestä treenistä. Tämä juuri sen takia, että olen välillä treenannut liikaa ja liian kunnianhimoisesti, mikä on johtanut kroppani romahtamiseen ja viikkojen lepoon. Nyt onneksi on löytynyt se oma kultainen keskitie.

Kaikista kiitollisin olen pudotettujen kilojeni lisäksi siitä, että olen tosissani löytänyt liikkumisen riemun.

Kaikista kiitollisin olen pudotettujen kilojeni lisäksi siitä, että olen tosissani löytänyt liikkumisen riemun. Ennen jaksoin valittaa jopa siitä, että tien toisella puolella oleva lähikauppa on liian vaivalloisen matkan päässä. Mieheni olisi halunnut käydä monesti yhdessä pitkillä kävelylenkeillä, mutta mie aina vaan valitin siitä ku en jaksa kävellä. Nyt nuo ainaiset valitukset ja laiskuus ovat vaihtuneet aamuaerobisiin, salitreeniin ja ryhmäliikuntoihin. Ja mikä parasta, mieheni on saanut kävelylenkeille vihdoin seuraksi iloisen Johannan, eikä valittavaa.

Liikkumisen ja lupausten lunastamisen voi alottaa ihan pienillä askelilla. Kerralla ei tarvitse juosta joka päivä aamulenkkiä tai hallita BodyPumpia, vaan voi käydä vaikka kevyellä iltakävelyllä. Takaan sen, että pian liikuntakoukku on syntynyt. Sitä paitsi, maailma on täynnä mitä ihanimpia ja erikoisimpia liikuntamahdollisuuksia! Niin lukemattomia erillaisia lajeja, joista valita ! Mun listan kärjessä keikkuu ehdottomasti trampoliinihyppely, BodyAttack ja luistelu. On tärkeää, että liikunta tuo hyvää oloa, onnellisuutta ja endorfiinipöhnää. Siksi on tärkeää, että oma liikuntalaji on mieluinen.

Kaikista kiitollisin olen pudotettujen kilojeni lisäksi siitä, että olen tosissani löytänyt liikkumisen riemun.


Nyt jos koskaan on aika lunastaa uuden vuoden lupaukset! Ja miettiä kuinka mahtava fiilis se on, kun onnistuu. Vihdoin on onnistunut ja näyttänyt itselleen mihin todella pystyy. Lupaukset eivät ole tehty rikottavksi vaan lunastettaviksi.

Lue myös nämä