Klikkaa Smartumin sivustolle Top bar icon a0959d54d92197ed4e79ef43d3978da1984be5fa6f6809ff14908a4cc92f9ec1 Top bar logo 53b61cbb6b854e6ec59fdf3d3482a6f5647563cea0ec3044d53a631d3e3bbc39
Blogit

Astu Stageen

Aitoa asiaa hyvinvoinnista. Seuraa, osallistu, innostu, bloggaa ja rokkaa. Tarkkaile katsomosta tai nouse itse lavalle!

Liikuntaunelmia Unelmien liikuntapäivänä

Tänään 10.5.2016 vietetään ensimmäistä Unelmien liikuntapäivää. Liikunnan pop-up-päivän idea on innostaa suomalaisia liikkumaan; yksin, yhdessä, järjestämällä liikuntatempaus tai osallistumalla johonkin lähes 2000 ilmoitetusta tempauksesta. Mahtava idea, ja ilmeisen suosittu, sillä ainakin tänään aamulla kamppiksen nettisivut kävivät t-o-d-e-l-l-a hitaalla.

Mietiskelin aamulla, mitä kirjoittaisin päivästä. Kun kyllähän minun nyt siitä kuuluu kirjoittaa jo Smartumin viestintäpäällikön ominaisuudessa, sillä Smartum haluaa toki omalta osaltaan edistää liikuntapäivän sanomaa. Mutta kuulkaas, aihe on sen verran omakohtainen, että päätinkin jättää työminäni sivuun ja kirjoittaa Unelmien liikuntapäivästä ihan omasta näkökulmasta. Sillä luulenpa, että elän parhaillaan jonkinlaista omaa liikuntaunelmaani. Pitkästä aikaa.

Realistiliikkuja löysi liikuntaunelmansa

Kirjoitin maaliskuussa Stageen jutun, jossa annoin synninpäästön niin itselleni kuin muille siitä, jos (kun!) liikuntaan ei vain tunnu riittävän aikaa. Kerroin tulleeni lasten myötä realistiliikkujaksi ja tajunneeni vihdoin pienten purojen merkityksen: liikkumisesta ei saa ottaa ressiä, realistinen tavoite, porkkanalla tai sanktiolla höystettynä, on paras motivaattori liikuntaan. Oma porkkanani oli mieheni kanssa solmittu kesän kuntohaaste, jonka voi toteuttaa ihan kotioloissa. Ja kuulkaas, nyt kaksi kuukautta myöhemmin, liikunnan määräni on (hetki, haen laskimen...), vähintään nelinkertaistunut!

Mutta ei stressiä: muistakaa edelleen se realistinen tavoite. Minulla vain realismi ja palaset loksahtivat hieman yllättäenkin kohdilleen.

Aloitin matalasta kynnyksestä. Tein lupauksen vähintään kahdesta kotijumpasta ja yhdestä lenkistä per viikko. Otin käyttööni nettiohjelma treenaakotona.comin, jonka 30 minuutin kotitreeni vie o-i-k-e-a-s-t-i vain puoli tuntia. Ja sen nyt tekee kahdesti viikossa vaikka lasten katsoessa Pikku Kakkosta. Lenkki puolestaan sai olla mitä vain kilometristä ylöspäin. Tällä konseptilla meninkin pari-kolme viikkoa, kunnes mieheni houkutteli minut mukaan omaan treeniohjelmaansa. Sain toissajouluna lahjaksi käsipainot, jotka nyt vihdoin kaksi vuotta myöhemmin (hupsis) avasimme paketeistaan. Alakerran keskeneräiseen vierashuoneeseen tehtiin kuntonurkkaus ja niin alkoi yhteinen treenitaival. Treenin kesto on edelleen sen 30-45 minuuttia. Henkisesti olen sitoutunut kahteen viikkotreeniin.

Kotikuntosali on helppo toteuttaa
Kotikuntosali yksinkertaisimmillaan. Huomaattehan, kuinka painot ja vatsapenkki mätsäävät väreissä, vaikka ovat eri paikoista :) Ja kahvakuula tunnustaa työnantajan väriä.

Tämä jo itsessään riittäisi aiempaan verrattuna enemmän kuin hyvin; 2-3 kuntotreeniä ja yksi lenkki viikossa on enemmän kuin viiteen vuoteen kuukaudessa. Vaan mitä tapahtuikaan.

Tee sitä, mistä unelmoit, mistä nautit

Mikko Mäntylä julkaisi Stagessa syksyllä loistavan videon törkeän kivan liikuntaharrastuksen löytämisestä (kannattaa katsoa!). Ajatuksena se, että liikkumaan tulee lähdettyä huomaamattaan (ja innoissaan), kun tykkää siitä mitä tekee. Jos lenkki on pakkopullaa, älä juokse. Aloita mieluummin harrastus, josta nautit. Ja juuri niin minulle kävi.

Olen pelannut koko ikäni koripalloa, myös Mikko Mäntylän valmennuksessa, ja siitä harrastuksesta en vain suostu luopumaan. Harrastus on mm. auttanut kotiutumisessa uuteen kaupunkiin, kun uusi joukkue täynnä upeita persoonia otti minut avosylin vastaan. Koris on ollut "edes kerran viikossa" -treenimuoto nuo vuodet, kun oikein muuta ei muka ehtinyt. Mikä muu muka saisi joka perjantai-ilta työviikonkin jälkeen liikkeelle 1,5 tunniksi kuin hyvä porukka ja loistava laji! Koris on siis ollut minulle se "törkeän kiva liikuntaharrastus", mutta nyt niitä on kaksi lisää.

Aloitin nimittäin jalkapallon sekä tenniksen! Molemmat kuukausi sitten, 36-vuotiaana. Voitte uskoa, että yhdessä lajissa pärjänneelle on iso kynnys näin aikuisiällä astua uuteen ja tuntemattomaan. Kyllä jännitti. Futiksessa lähinnä se, etten ole koskaan ymmärtänyt, miten palloa voi hallita jaloilla. Niillähän juostaan! Tenniksessä se, että oppisinko? Osaisinko? Pystynkö? Vaan voi hurja, miten nautin! Futisporukka on aikuisia, osa aiemmin pelanneita, osa aloittelevampia, ja tennisryhmässä meitä on kolme aikuista naista ja (hyvin) kärsivä...llinen miesvalmentaja. Ryhmiä löytyy nykyisin vaikka missä lajeissa, ja vaikka minkä tasoisia. Useampikin tuttavani on aloittanut niin futiksen, koriksen kuin jopa taitoluistelun. Osa ilman tuskin minkäänlaista urheilutaustaa. Sehän tässä aikuisena aloittamisessa on parasta: kun tavoitteena ei enää ole maajoukkueurat tai kilpailla 100-lasissa peliajasta, on aikuisporukoihin hurjan helppo tulla mukaan, taustalla tai ilman. Kokeile vaikka! Itse puen nämä taas tänään jalkaani:

Futiksen aloittaminen on mahdollista aikuisiälläkin.

Kakku sai kirsikan

Vielä yksi kuva, joka puhukoon puolestaan, omakotitaloon muuttaessa tämäkin oli mahdollista. Mitä mahtavampaa voisi korikselle sydämensä menettänyt pihalleen toivoa? Tiedät, mitä teen tänä kesänä.

Spaldingin koripalloteline takaa pihapelit

Hyvää Unelmien liikuntapäivää! Olkaa rohkeita: tänään(kin) on paras päivä toteuttaa liikuntaunelmansa.

- Satu

Lue myös nämä