Klikkaa Smartumin sivustolle Top bar icon a0959d54d92197ed4e79ef43d3978da1984be5fa6f6809ff14908a4cc92f9ec1 Top bar logo 53b61cbb6b854e6ec59fdf3d3482a6f5647563cea0ec3044d53a631d3e3bbc39
Blogit

Astu Stageen

Aitoa asiaa hyvinvoinnista. Seuraa, osallistu, innostu, bloggaa ja rokkaa. Tarkkaile katsomosta tai nouse itse lavalle!

Lomalaisen testamentti

Se olisi sitten siinä. Tai no, kaksi aamua ja sitten se on siinä: Loma. Ja mieli on haikea. Tiedän jo kokemuksesta, että ikävä tulee. Työkavereita, työtehtäviä, lounaita, kahvitaukoja… Siis mitä?!

Normaalisti tässä vaiheessa rauhoitetaan työtahtia, kehutaan kesäsuunnitelmilla, ilkutaan lomalta palaaville kollegoille, leivotaan lomapullaa ja pompitaan riemusta. Aivan, normaalisti tekisin minäkin niin, mutta. Tahtia ei vielä ehdi rauhoittaa, liikoja kesäsuunnitelmia en oikein uskalla tehdä, lomalta palaavia kollegoita mieluummin halaan kuin ilkun heille. Pullaa sentään leivon, mutta pomppiminenkin on mahdotonta, kun etukenoon painava maha (sekä riski vahinkoon, josta jokainen raskaana ollut nainen on tietoinen) estää sen. Tällä kertaa kesälomaani seuraa nimittäin toinen loma: äitiysloma.

Työ tekijäänsä kiittää


Olen siitä onnellisessa asemassa, että oikeasti viihdyn töissä. Pidän työtehtävistäni. Saan niistä energiaa ja elämyksiä, ja vaikka joskus toki eräs tietty käyrä nousee, niin yhtenäkään aamuna lähes kuuden vuoden aikana ei ole tehnyt mieli olla menemättä töihin. Ja pidän työkavereistani. Kun yksi heistä ennen lomalle lähtöään kirjoitti meilitse ”jos tämä jää viimeiseksi viestikseni sinnepäin…”, niin myönnän, että itkuhan siinä melkein tuli. Ja ne lounaat ja kahvitauot. Niistä taisin kirjoittaa jo joulublogissani: päivän ehdottomia piristyksiä!

Moni tuttava odottaa äitiyslomaa kuin kuuta nousevaa jo sen takia, että saa hyvällä omallatunnolla sulkea toimiston oven perässään ja samalla unohtaa kasvot ja tehtävät, joiden kanssa viettää päivästä 8 tuntia. Pariin vuoteen ei työavaimia tarvita ja kollegoiden nimetkin ehtivät sopivasti unohtua. Viimeksi äitiyslomalle jäädessäni kävin toimistolla 4-5 kertaa ENNEN pojan syntymää. Ei sentään viikossa, mutta sen kuukauden aikana. Tuo määrä ei taida vähentyä tälläkään kertaa, ja työkavereiden puolesta toivonkin, että tunne tykkäämisestä ei ole vain yksipuolinen. Sitä vaihtoehtoa en muuten ollut ajatellutkaan… Joka tapauksessa kiitos kollegat, ihania olette.

Lomailua ja ”lomailua”


Mutta älkää käsittäkö väärin. Kokemuksesta voin sanoa, että tykkään myös äitiydestä.

Äitiyslomaankin tottuu. Lyhyet unet, itkut, kiukut ja kiireiset lähdöt korvautuvat päiväunilla, aikatauluttomilla päivillä, vaunukävelyillä tai pitkillä lounailla äitien kera. Vuosi, tai reilukin, vierähtää nopeasti, ja kun töitä on hetken katsonut hieman ulkopuolisena, ymmärtää palatessaan paremmin, mitä asiakkaat mahtavat asioista ajatella. Ja muutoksetkin huomaa herkemmin, kun ei itse ole päivittäin kehityksen ytimessä.

Mutta jottei äitiyslomani menisi nimensä mukaisesti lomailuksi, on perheellämme pieni projekti takataskussa. Lunastamme pian tontin, jolle nouseva unelmien koti pitänee päivärytmiä yllä. Tällä takaan sen, että jos töissä ei muu ehdi ”lomailuni” aikana muuttua, niin ainakin työmatka muuttuu. Seuraavaksi suuntaan työpaikalle Helsingin keskustan toimistolle noin 100 kilometrin päästä. Junassa onkin sitten aikaa kirjoitella työhön paluun tunnelmia 

Ihanaa kesää kaikille! Aurinko paistaa, joten taidan sittenkin pomppia kerran riemusta. Pomppikaahan mukana.

Satu

Lue myös nämä