Klikkaa Smartumin sivustolle Top bar icon Top bar logo
Blogit

Astu Stageen

Aitoa asiaa hyvinvoinnista. Seuraa, osallistu, innostu, bloggaa ja rokkaa. Tarkkaile katsomosta tai nouse itse lavalle!

Puhetta hyvinvoinnista Jyväskylän kaupunginteatterissa

Me Smartumilla uskomme, että työelämässä voittajat satsaavat ihmisiin. Ne yrityskulttuurit, joissa ihmiset voivat hyvin, myös menestyvät. Smartum palasi helmikuun alussa juurilleen Jyväskylään, missä yritys on perustettu vuonna 1995. Järjestimme inspiraationtäyteisen aamiaistilaisuuden Jyväskylän kaupunginteatterissa 9. helmikuuta 2018 ja iloksemme osallistujajoukkoon kuului reilut 100 edustajaa eri aloilta. 

Hyväntuulinen puheensorina täytti Jyväskylän kaupunginteatterin lämpiön heti aamusta, kun osallistujat kokoontuivat kuulemaan Smartumin hyvinvoinnin palveluista. Yksi Smartumin perustajajäsenistä, jyväskyläläinen Jorma Hyökyvaara, kertoi yrityksen historiasta ja Smartumin työnantajille suunnatuista laajoista palveluista. Asiakkuusjohtaja Kalle Lehtisen puheenvuoro käsitteli Smartumin kattavia sähköisiä etuja. Perinteisten setelien lisäksi työnantajalla on mahdollisuus tarjota henkilöstölleen hyvinvointietuja, joita voi käyttää maksukortilla, verkkomaksulla tai kännykkämaksulla. Kuulimme myös Smartumin tulevaisuuden näkymistä ja alati kehittyvistä digitaalisista palveluista. 

Samalla, kun kuulijat nautiskelivat täytettyjä croissanteja ja virkistäviä smoothieita, asiakasyrityksemme Firstbeatin varatoimitusjohtaja Juho Tuppurainen kertoi puheenvuorossaan, miten tärkeää palautuminen on ja miten palautumalla saa parempia tuloksia aikaan. Firstbeat toteuttaa Hyvinvointianalyysejä, jotka perustuvat sydämen sykevälivaihtelun analyysiin. Analyysi kuvaa henkilön palautumisen riittävyyttä ja auttaa tunnistamaan stressitekijät työssä ja vapaa-ajalla. 

Firsbeat

Rennon tilaisuuden lopuksi saimme vielä maistiaisia Jyväskylän kaupunginteatterin kevään ohjelmistosta, jota teatterinjohtaja Hilkka Hyttinen esitteli yhdessä markkinointipäällikkö Jouni Huhtaniemen kanssa. Ohjelmistoon kuuluu mm. helmikuun puolivälissä ensi-iltansa saava Tommi Auvisen ohjaama "Kun isoisä Suomeen hiihti". Näytelmän pääosassa loistaa Arja Koriseva, joka ilahdutti aamiaistilaisuuden osallistujia näytelmässä kuultavalla laululla, jota säestettiin iloisesti harmonikalla.

Jyväskylän kaupunginteatteri

Smartumin järjestämät aamiaistilaisuudet ovat aina hyvänmielentäyteisiä ja leppoisia tilaisuuksia, kiitos mahtavien osallistujiemme ja vieraidemme. Iloksemme saimme kuulla osallistujien mielipiteitä tilaisuudesta ja tässäpä muutama poiminta:

  • Mielenkiintoinen ja sopivasti informatiivinen tilaisuus. Tuli hyvä mieli jo heti ovella :)
  • Sain uutta tietoa Smartum-tuoteperheestä.
  • Kaikki sujui mutkattomasti. Anti oli mielenkiintoista. Esiintyjät luontevia ja miellyttävä oli heitä kuunnella.
  • Mukava ja rento tilaisuus. Hyvä asiaosuus.
  • Mukavaa, kun jo ovella Juha oli toivottamassa tervetulleeksi. Teatterin porukka on loistavaa!

Suuri kiitos kaikille tilaisuuteen osallistuneille ja leppoisaa viikon jatkoa!

Lue myös nämä