Klikkaa Smartumin sivustolle Top bar icon a0959d54d92197ed4e79ef43d3978da1984be5fa6f6809ff14908a4cc92f9ec1 Top bar logo 53b61cbb6b854e6ec59fdf3d3482a6f5647563cea0ec3044d53a631d3e3bbc39
Blogit

Astu Stageen

Aitoa asiaa hyvinvoinnista. Seuraa, osallistu, innostu, bloggaa ja rokkaa. Tarkkaile katsomosta tai nouse itse lavalle!

Sänky, peitto ja tyyny

Toinen hoitojaksoni oli alussa. Makasin kipujen keskellä sängylläni, yritin nukkua ja vain jotenkin selviytyä seuraavaan hetkeen. Joka paikkaa särki, kolotti ja vihloi. Suuni ja kieleni olivat aivan rikki, makuaisti nollassa. Tuntui, ettei elämässä ole mitään järkeä. Missään ei ollut mitään järkeä.

Ensimmäisellä hoitojaksollani olin joutunut sairaalaan erinäisten lääkityksen aiheuttamien ongelmien vuoksi. Olin käynyt päivystyksessä tutkimuksissa ja tullut takaisin kotiin lepäämään, mutta seuraavana päivänä oloni vain huonontuessa sairaanhoitajasiskoni pakotti minut soittamaan itselleni ambulanssin. Koska millään Meilahden sairaalan vuodeosastolla ei ollut kaltaiselleni (tarvitsin oman huoneen ja vessan) tilaa, jouduin jäämään yöksi päivystyspolin eristyshuoneeseen. Olin pimeässä, karussa huoneessa yksin. Vuoroin palelin kuumehorkassa, vuoroin hikoilin ja kävin läpi yön tyhjentämässä vatsaani.

Päivystyspolia ei ole juuri suunniteltu yöpymistä varten, joten patja, peitto ja tyyny olivat mitä olivat. Peittona toiminut pyyhkeen kaltainen lakana olisi ehkä jopa naurattanut, ellen olisi ollut niin kipeä.

Seuraavana päivänä sain siirron vuodeosastolle. Mikä taivas minulle avautuikaan! Oli kaunis huone Marimekon verhoineen, oli pehmeä sänky, lämmin peitto ja hyvä tyyny. Minulla oli oma televisio ja minua hoivattiin kuin lasta. "Ota lääkkeet, yritä juoda, mitataan kuume". Tiputus hoiti ravitsemukseni eikä minun tarvinnut itse huolehtia mistään.

Sairaalassa ollessa oli aikaa pohtia. Minä olin todella kiitollinen sängystä, peitosta ja tyynystä. Mutta samalla myös kaikesta siitä mitä minulla elämässäni on.

Minulla on upea perhe, ihana mies ja lapset. Mies jaksaa kannustaa ja hoitaa silloinkin, kun olen heikoimmillani. Lapset pitävät arjessa kiinni, vaikka väkisin. Pienempi poikani sanoi äidin kaljusta, että se on "ihana ja kutittava" ja isompi huolehtii, "saiko äiti yöllä nukuttua?". Kiristelen välillä hermojani heidän kanssaan samalla tavalla kuin ennenkin, mutta samalla rakkauteni tuntuu koko ajan kasvavan huimiin, ennalta-arvaamattomiin mittoihin.

Lapsuudenperheeni, äiti, isä ja kaksi siskoa, soittelevat ja kannustavat jaksamaan. Tarpeen tullen vanhempani matkustavat 600 kilometriä luoksemme auttaakseen perhettäni selviämään arjesta sairauden keskellä. Toinen siskoni, joka asuu lähellämme, on valmis auttamaan koko ajan, vaikka hänellä on omakin lapsiperheen arki pyöritettävänä. Nuorin siskoni, joka asuu myös kaukana, tekee mm. kauniita savitöitä ja lähettää niitä piristämään päiviäni.

Tunnen upeita ystäviä, kavereita, sukulaisia ja tuttuja. Osa on ollut elämässäni lapsuudestani saakka, osaan olen tutustunut matkan varrella. Heiltä kaikilta saan energiaa ja voimaa jaksaa eteenpäin. Ystävät soittavat ja kyselevät kuulumisiani, yksi tulee katsomaan minua sairaalaan ja toinen kotiin, kolmas lähettää suklaata ja neuloo säärystimet, neljäs vie kävelylle, viides ottaa lapset välillä hoitoonsa, kuudes laittaa viestiä… Tapoja auttaa lähimmäistä on niin monia kuin on ihmisiäkin. Kaikki ne ovat kullan arvoisia.

Työkaverini ovat tukeneet minua alkumetreiltä saakka. Olen saanut paljon kannustavia viestejä, halauksia ja piristäviä paketteja. On tullut niin kukkia, suklaata, lukemista kuin leffojakin. Henkisesti lämmittää ihmisten inhimillisyys ja fyysisesti ihanan työkaverini Hanna E:n neulomat sukat. Kauniitkin ne ovat kuin mitkä. Vai mitä olette kuvan perusteella mieltä?

Sairaus koettelee kyllä niin henkisesti kuin fyysisestikin, mutta olen äärimmäisen kiitollinen aina niistä päivistä, kun pystyn nauttimaan elämästä. Niin se on, että elämä hyvinä päivinä tuntuu vieläkin paremmalta kuin koskaan aikaisemmin. Nautinto koostuu arkisista asioista. Esimerkiksi siitä, että pystyn syömään ja maistamaan, jaksan lukea, kykenen pelaamaan lautapeliä lasten kanssa tai kirjoittamaan blogiin. Elämä on täynnä pieniä ilon hetkiä, joita ei terveenä välttämättä tule ajatelleeksi.

Ja vaikka välillä missään ei ole mitään järkeä, on silti ihanaa olla olemassa! Omaan sänkyyn, lämpimän peiton alle ja pehmeälle tyynylle on taas tämän kolmannenkin hoitojakson alussa hyvä käpertyä taistelemaan terveen tulevan puolesta.

Anne

Lue myös nämä