Klikkaa Smartumin sivustolle Top bar icon a0959d54d92197ed4e79ef43d3978da1984be5fa6f6809ff14908a4cc92f9ec1 Top bar logo 53b61cbb6b854e6ec59fdf3d3482a6f5647563cea0ec3044d53a631d3e3bbc39
Blogit

Astu Stageen

Aitoa asiaa hyvinvoinnista. Seuraa, osallistu, innostu, bloggaa ja rokkaa. Tarkkaile katsomosta tai nouse itse lavalle!

Treeni ja lepo tasapainossa

Urheilua kannattaa harrastaa säännöllisesti, jotta saa nauttia kaikista sen tuomista hyödyistä ja kun treeni ja lepo ovat tasapainossa, tulee urheilusta helpommin säännöllistä. Alku vuonna olen useamman kerran aina viikon päätteeksi pysähtynyt miettimään, että olipa hyvä treeniviikko. Juoksu on kulkenut paremmin kuin viime vuonna tähän aikaa, jalat ovat voineet paremmin ja lenkille on ollut kiva lähteä. Luulen, että suurin syy hyvään juoksufiilikseen on siinä, että treeni ja lepo ovat nyt hyvin tasapainossa. Yleensä juoksen viisi kertaa viikossa ja treenini vaihtelevat paljon; välillä mennään kovaa, välillä juostaan pitkään ja joskus taas palautellaan kevyellä lenkillä. Itselleni olen kokenut toimivaksi pitää kaksi juoksutonta päivää viikossa. Lepopäivinäkin yleensä ulkoilen, mutta pidän nämä päivät kuitenkin selvästi kevyempinä kuin varsinaiset treenipäivät. Lepopäivien lisäksi myös uni on palautumisen ja jaksamisen kannalta tärkeää. Tuntuu siltä, että kun urheilu on säännöllistä ja sopivasti kuormittavaa on unikin parempaa ja kun nukkuu hyvin, sujuu treenikin paremmin. Varsin positiivinen kierre siis :)

Juoksu ja lepo tasapainossa

Jos siis tuntuu siltä, ettei treeni kulje, kannattaa miettiä onko treeni ja lepo tasapainossa. Itsekin vedän joskus lenkin vaikka ei oikein kulkisikaan, mutta jos näin käy jatkuvasti, kannattaa pysähtyä miettimään mistä se johtuu. Yksittäisiä huonoja treenejä sattuu varmasti välillä jokaiselle, mutta jos jatkuvasti takkuaa, kannattaa miettiä miten on treenannut ja onko treeni ja lepo omaan sen hetkiseen elämäntilanteeseen ja kuntoon nähden tasapainossa. Hyvä on myös muistaa, että kunto tosiaan kasvaa levossa.

Toki riittävän levon lisäksi muutkin asiat vaikuttavat siihen miten treenit sujuvat. Esimerkiksi ravinto vaikuttaa merkittävästi siihen, jaksetaanko ylipäätään treenata ja kuinka treenistä palaudutaan. Kun treeni ja lepo ovat tasapainossa voidaan siis jo päästä pitkälle, mutta riittävä, terveellinen ja monipuolinen ravinto varmasti vain parantavat tilannetta.

Kevättä kohti mentäessä kannustan kaikkia syömään kunnolla ja lepäämään välillä niin treenikin alkaa varmasti kulkea paremmin :)

Näytä kommentit Piilota kommentit
comments powered by Disqus
Liikunta

Joskus liikkuminen jää sairastumisen, loukkaantumisen tai muuttuneen elämäntilanteen vuoksi vähemmälle. Tauon jälkeen voi olla hieman vaikea taas palata treenien pariin, mutta kannattaa muistaa ettei kunto laske hetkessä. Liike tekee hyvää, joten uudella tsempillä vaan liikkeelle taas tauon jälkeen.  Lue lisää

Lue myös nämä