Klikkaa Smartumin sivustolle Top bar icon Top bar logo
Hyvinvointi

Astu Stageen

Aitoa asiaa hyvinvoinnista. Seuraa, osallistu, innostu, bloggaa ja rokkaa. Tarkkaile katsomosta tai nouse itse lavalle!

Itkuvirsikurssi opettaa ilmaisemaan tunteita

Itkuvirsikurssi Otavan Opistolla opettaa tunteiden ilmaisua
Itkuvirsikurssi opettaa itkemään ilosta ja surusta. Kuva: Klaus von Matt

Naurujoogan tuntevat jo kaikki, mutta nyt hyvinvointia haetaan itkusta.

Jotain uutta, jotain vanhaa: ikivanha itkuvirsiperinne puhuttelee meitä yhä kiireisen arjen keskellä. Otavan Opisto järjestää syksyllä Itkuvirsikurssin, jossa harjoitellaan omaa itkuprosessia ja opetellaan itkemään ilosta ja surusta ikivanhan itkuvirsiperinteen mukaan. Kurssin ohjaajana toimii sosionomi, työnohjaaja Pirkko Fihlman Äänellä Itkijät ry:stä.

Itkuvirret, eli äänellä itkeminen, on tunteiden ilmaisua sanojen ja itkumelodian avulla. Sanoiksi muuttuneet ja ääneen lausutut tunteet, joita itkuääni kannattelee, vapauttavat, lohduttavat ja hoitavat elämän solmukohdissa - niin iloissa kuin suruissa.

Äänellä Itkijät ry:n mukaan itkukurssien tarve on ilmeinen, sillä niille hakeutuu mukaan yhä useampi osallistuja.

Otavan Opistolla Mikkelissä kurssi järjestetään ensimmäistä kertaa lokakuussa. Ilmoittautuminen kurssille päättyy 22.9.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen:
Itkuvirsikurssi: Tunteiden ilmaisua sanoin ja melodioin 6.-8.10.2017

Itkuvirsikurssin voi maksaa myös smartumeilla. Otavan Opiston ohella Suomen lukuisat kansanopistot tarjoavat mitä mielenkiintoisempia kursseja. Smartumeita vastaanottavat opistot löytyvät käyttökohdehausta.

Lue myös nämä