Klikkaa Smartumin sivustolle Top bar icon a0959d54d92197ed4e79ef43d3978da1984be5fa6f6809ff14908a4cc92f9ec1 Top bar logo 53b61cbb6b854e6ec59fdf3d3482a6f5647563cea0ec3044d53a631d3e3bbc39
Hyvinvointi

Astu Stageen

Aitoa asiaa hyvinvoinnista. Seuraa, osallistu, innostu, bloggaa ja rokkaa. Tarkkaile katsomosta tai nouse itse lavalle!

Paluu lapsuuden lajin pariin

Mia ja Jouni ovat palanneet lapsuutensa lajien pariin. He kertovat, mikä niissä kiehtoo nyt aikuisena.

Jalkapallosta voi innostua aikuisenakin

Mia Varsaluoma, 38, Espoo

Opiskelee liikunnanohjaajaksi. Aloitti jalkapallon 9-vuotiaana, lopetti 17-vuotiaana. Aloitti uudelleen 20 vuoden tauon jälkeen.

“Aikoinaan koulussa jaettiin paperi, jossa kerrottiin harrastusmahdollisuuksista. Telinevoimistelu ei sopinut rasavilliin poikatyttöpersoonaani, joten valitsin jalkapallon. Pari kaveriani oli jo käynyt futistreeneissä, ja halusin myös kokeilla.

Ensin jalkapallo oli kivaa, mutta pikku hiljaa pelaaminen muuttui kilpailuhenkiseksi. Paremmat pelaajat saivat pelata enemmän. Alkoi tulla paineita ja stressiä, että pitää olla hyvä, jotta pääsee kentälle pelissä.

Porukka väheni ja kaksi joukkuetta yhdistettiin. Lopulta pelaajia ei ollut enää riittävästi. Homma hyytyi ilman, että olisin tehnyt erikseen lopettamispäätöstä. Vaihtoehtoiset joukkueet olivat liian kaukana kotoa tai sitten olisi pitänyt pelata kuudesti viikossa, mikä tuntui itselleni liian paljolta.

Parikymppisenä opiskelin liikuntaa Vierumäellä. Siellä meillä oli jalkapallokurssi, joka tuntui tosi kivalta. Vaikka silloin ostin nappiskengät ja olin säästänyt pelikamoja, en ajatellut, että alkaisin taas pelata. Ohjasin ryhmäliikuntaa työkseni. Urheilua oli elämässäni riittävästi.

Jalkapallo on hyvää aikuisliikuntaa.

Jälleen jalkapalloon

Myöhemmin jäin työttömäksi. Olen lapseton ja sinkku, ja tunsin tarvitsevani jonkun porukan työyhteisöni tilalle. Sain ajatuksen jalkapallosta. Surffailin netissä ja etsin sopivia joukkueita. Nimenhuuto.fi:n kautta löysin hyvältä kuulostavan porukan ja pian olinkin ensimmäisissä harjoituksissa.

Minua jännitti ja pelotti. Mietin, että mitä jos muut pelaajat ovat parikymppisiä tyttöjä, enkä saa heihin yhteyttä. Pelko osoittautui turhaksi. Joukkueemme koostuu 30–50-vuotiaista naisista.

Ensimmäiset treenit olivatkin harjoitusottelu. Nauratti, kun en ollut 20 vuoteen koskenut palloon lukuun ottamatta yhtä koulun kurssia. Tein kuitenkin maalin tai kaksi, ja minulle sanottiin heti, että kyllä me sinut huolitaan mukaan. Se tuntui mahtavalta.

Nyt treenaamme pari kertaa viikossa, ja otteluja viikossa on usein yksi. Meillä on valmentajana nuori mies, joka valmentaa vapaaehtoisesti ja palkatta ja on huikea tyyppi. Pelitkin ovat tärkeitä, ne antavat syyn harjoitella.

Itsetunto ja itsetuntemus ovat kasvaneet ja minun on helpompi keskittyä treenaamiseen ja pelaamiseen. Aiemmin mietin paljon sitä, että mitä jos mokaan, mitä jos en osaa tai pääsenkö tänään kentälle. Vaikka tekisi oman maalin, niin sekään ei haittaa, sitten jatketaan ja on sentään yksi maali plakkarissa.

Futiksessa koukuttaa se, että vaikka teet asioita yksin, sinulla on joukkue tukemassa. Lajissa pystyy myös haastamaan itseään, ja pitää olla kestävä ja nopea. Kentällä on niin paljon asioita, joita pitää tarkkailla, ettei siellä ehdi ajatella muuta.”

Tennis sopii aloittelijoille aikuisillekin.

Jouni Ojala, 45, Hämeenlinna

Poliisi. Aloitti tenniksen 10-vuotiaana ja lopetti parikymppisenä. Tenniskipinä iski uudelleen reilu vuosi sitten.

“Aloin lapsena pelata tennistä, koska kaverini pelasivat ja sopiva harjoituspaikka oli lähellä kotia. Laji tuntui ensin helpolta, mutta myöhemmin oli vaikeaa parantaa taitoja. Pelasin niin usein kuin koululta ehdin ja kun peliseuraa oli tarjolla. Televisiosta katsoin suurten tennistähtien, kuten Björn Borgin, otteluja. Parikymppisenä muutin Helsinkiin työn perässä. Elämä muuttui ja tennis jäi, eihän minulla ollut kaupungissa edes tuttuja pelikavereita.

Paluu kentälle kävi mielessäni aika ajoin. Monta kertaa päätin, että menen pelaamaan, mutta vanhat pelikaverit olivat maailmalla tai peliaikaa ei vain löytynyt. Liikuin monipuolisesti, mutta kaipasin tennistä.

Kun omat lapseni olivat esikouluiässä, halusin opettaa heille tenniksen alkeita. Myös vaimoni innostui lajista. Polte alkoi kasvaa itsellänikin. Halusin päästä pelaamaan sillä tasolla, että saisin aikaiseksi kunnon hien ja tehokkaan treenin.

Tenniksen voi aloittaa aikuisenakin.

Takaisin tennikseen

Aloin etsiä pelikavereita. Niitä alkoi löytyä, kun kyselin tutuilta. Erään eläkeläisherran puhelinnumeron bongasin tennisseuran ilmoitustaululta. Nykyään kuulun kolmeen WhatsApp-ryhmään, joissa sumplitaan pelikavereita ja peliaikoja. Pelaan tarkoituksella erilaisten ja eritasoisten vastustajien kanssa, sillä jokaisesta pelistä on mahdollista oppia jotain.

On älyttömän hienoa, kun tässä iässä huomaa, että pystyy vielä kehittymään vaativassa urheilulajissa. Tennis on todella haastava mailapeli, yhtenä päivänä jokin lyönti toimii, ja toisena ei lainkaan. Vaimoni ja pelikaverini vaimo yllättivät meidät viime jouluna ja hankkivat meille tunteja tennisvalmentajalta. Oli hieno kokemus saada lajissa aikuisena opetusta ja päästä uudelle taitotasolle.

Tennis on myös loistavaa vastapainoa työlleni, jossa istun paljon näyttöruutua katsoen. Viime kesänä pidin neljä kuukautta vuorotteluvapaata ja käytin siitä huomattavan osan tennikseen. Oli mielettömän hienoa pystyä kunnolla keskittymään itselle tärkeään harrastukseen. Seuran jäsenmaksut ja kentän kausimaksut kustansin Smartumin liikuntaseteleillä.

Kun pääsen kesällä pelaamaan Aulangon massakentälle ja aurinko paistaa, on fiilis vain älyttömän makea. Tennis on laji, joka vaatii tekemistä ja pelaamista. Sitä ei opi vain youtube-videoita katselemalla.”

Lue myös nämä